Hei! Nimeni on Laura,

kutsumukseni on tehdä hoitotyötä. Valmistuin osteopaatiksi Metropolian ammattikorkeakoulusta keväällä 2018.

Ennen osteopatia-opintojen alkua asuin Australiassa lähestulkoon kymmenen vuotta, jonne lähdin heti lukiosta valmistumisen jälkeen. Kiinnostuin ensin fyysisestä harjoittelusta ja päädyin erinäisten opintojen kautta työskentelemään liikunta-alalla henkilökohtaisenavalmentajana ja ryhmäliikuntaohjaajana. Henkilökohtainenvalmennustyöni alkoi pian sen alettua keskittymään erilaisten vammojen hoitoon, kehon linjauksien parantamiseen ja käsin tehtäviin tekniikoihin ja syvävenytyksiin, joita itse kehittelin ja joiden tekemisestä asiakkailleni nautin suunnattomasti. Asiakkaanani kävi siihen aikaan henkilö, joka sairasti vakava-asteista Scheuermannin tautia. Sairauteen liittyy nikamien kasvuhäiriö ja on usein hyvin kivulias. Kuukauden kuluttua tapaamistemme alkamisesta hänessä oli tapahtunut huomattavaa parannusta. En tiennyt silloin mitään osteopatiasta, enkä siitä, että hän oli kertonut minusta osteopaatilleen. Olin innoissani ja otettu, kun osteopaatti otti minuun yhteyttä kehuakseen siitä mitä olin asiakkaan kanssa tehnyt. Myöhemmin minulle selvisi, että hän on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu osteopaatti.

Pari vuotta myöhemmin olin opiskellut Polestar pilates diplomin ja työskentelin pilates ohjaajana useassa pilates studiossa eri puolilla Sydneytä. Olin ylikuormittunut ja aloin saada selkäkipuja. Lopulta päädyin kollegan suosittelemana taianomaisesti saman osteopaatin vastaanotolle.

Jo ensimmäinen käynti oli todella inspiroiva. Tunsin tulleeni kohdatuksi hoitotilanteessa tavalla, jota en ollut aikaisemmin kokenut. Lisäksi hoidon vaikutus oli voimakas ja kipuni lievenivät huomattavasti. 3-4 hoitoa kestävän hoitojakson jälkeen selkäni oli täysin oireeton ja oireet ovat pysyneet poissa. Yhteistyö osteopaatin kanssa jatkui ja hänestä tuli mentorini. Olen yhä kiitollinen hänelle siitä, että hän kannusti minua ottamaan askeleen unelmani toteutumista kohti ja aloittamaan osteopatian opinnot.

Opiskelin Australiassa vielä hierontaa ja kraniaalisakraaliterapiaa ennen koulupaikan aukeamista Suomessa. Nykyään nautin työstäni osteopaattina suunnattomasti ja koen, että siinä luontaiset vahvuuteni saavat tilaa kasvaa ja kehittyä. Tällä hetkellä lisäkouluttaudun Sveitsiläisessä koulussa vauvojen ja lasten hoitamiseen biodynaamisen osteopatian mukaisesti.

Muistelen Australiassa vietettyjä vuosia lämmöllä. Rakastuin rentoon ja lämpimään ”no worries” -kulttuuriin. Siellä vietettyjen vuosien kuluessa opin hellittämään liiallisesta suorittamisesta, tarpeesta jatkuvaan tekemiseen olemisen ja elämästä nauttimisen sijaan. Opin kulkemaan virrassani ja omaksuin aiempaan verrattuna huomattavasti rennomman olemuksen. Sain kokea minulle vierasta, ja ehkä suomalaisessa kulttuurissa vähemmän esiintyvää avoimuutta ja vieraanvaraisuutta, josta olen hyvin kiitollinen.

Lähivuosina erilaiset tanssit ja kehoterapiat ovat vieneet mukanaan ja toimineet väylänä hyvään oloon. Liike pysäyttää ja toimii parhaimmillaan kuin meditaatio. Se mahdollistaa elinvoiman vapaamman virtaamisen. Tunnen kuinka yhteys kehoon voimaannuttaa ja vahvistaa tunnetta terveydestä. Lisäksi nautin luonnossa oleilusta, musiikista, joogasta, lukemisesta ja rakkaiden kanssa vietetystä ajasta.

Lämpimästi tervetuloa hoitoon!

Koulutukset

  • BioBasics 10/17
  • Eson matka 04/18
  • Sock 03/18
  • Phase 1 05/18
  • Sock 06/18
  • BioBasics 11/18
  • Sock 06/19
  • Sock 09/19
  • Giles Leghorne 11/19
  • Sock 11/19
  • + Kutchera x 2

ma&to

Mommy & Me

Kulosaaren puistotie 42

00570 Helsinki

Ota yhteyttä

puhelin numero

sähköposti

ti&ke

Hello Me

Liisankatu 18 D 34

00170 Helsinki